Tuotantotalouden jatkokoulutuksella luodaan kyvykkyyttä kansainvälisen tason huippututkimukseen ja kansallisella tasolla vaikuttavaan asiantuntijuuteen tuotantotalouden tutkimusaloilla. Haemme jatko-opiskelijoistamme mahdollisuuksia alan tiedekentän uudistamiseen, uuden tiedon tuottamiseen ja tulevien haasteiden ratkaisuun sekä tiedon soveltamiseen yhteiskunnallisesti merkittävillä teollisuuden ja hallinnon aloilla.
Jatkokoulutuksen kohderyhmänä ovat tuotantotaloudesta valmistuneet diplomi-insinöörit sekä muiden alojen tuotantotalouden syvällisestä osaamisesta kiinnostuneet maisterit. Tuotantotalouden jatkokoulutusohjelmaan hakeutuu laitokselta valmistuneiden lisäksi ihmisiä muiden teknisten tieteiden ja mm. kauppa- ja taloustieteiden, valtiotieteiden, oikeustieteen, kasvatustieteen, sosiaalipsykologian ja psykologian aloilta. Lisätietoa jatko-opiskelijaksi hakemisesta.
Odotamme jatko-opiskelijoiltamme:
Kansainvälisen tason huippututkimukseen tähtäävät tekniikan tohtorit suuntautuvat jatko-opintojen jälkeen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja opetustöihin sekä julkisten ja yksityisten tutkimuslaitosten tutkimus- ja johtamistöihin. Muunlaisiin vaativiin asiantuntija-, johtamis- ja kehitystehtäviin tähtäävät tekniikan lisensiaatit ja tohtorit työskentelevät usein jo jatko-opintojen aikana teollisuudessa tai julkishallinnossa, jossa myös jatkavat uraansa.Jatko-opintoihin kuuluvat teoreettiset opinnot ja opinnäytetutkimus.
Tuotantotalouden jatkokoulutusta toteutetaan Suomessa viidessä yliopistossa, joista Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun jatkokoulutusohjelma on tunnetuin, suurin, vaikuttavin ja kansainvälisesti ansioitunein. Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitos koordinoi Tuotantotalouden valtakunnallista tohtorikoulua, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen ja johon kaikki jatko-opiskelijamme kuuluvat. Lisätietoa valtakunnallisesta tohtorikoulusta.