Siirry pääsisältöön

Lainaus ja palautus

 

Kirjasto on erikoistunut laitoksen tutkimusalojen palveluihin. Oman organisaation ohella kirjasto palvelee myös ulkopuolisia käyttäjiä. Kirjojen ja kurssikirjojen laina-aika on 2 viikkoa. Kurssikirjojen lukusalikappaleita ei lainata yö- ja viikonloppulainaan.

Diplomitöitä ja lehtiä ei lainata.

Kirjat palautetaan tutan kirjastoon tai Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjastoon. Lainat voi palauttaa myös postitse osoitteeseen Aalto-yliopisto/ Perustieteiden korkeakoulu/Tuotantotalouden laitos/Kirjasto, PL 15500, 00076 Aalto.

Kirjaston ollessa kiinni kirjoja voi jättää myös kirjaston oven ulkopuolella olevaan palautuslaatikkoon.

Lainojen uusiminen

Lainat voi uusia ALLI-tietokannan kautta tai soittamalla kirjastoon. Lainat voi uusia 99 kertaa, ellei niistä ole varauksia.

Kirjojen varaaminen

Lainassa olevia kirjoja voi varata. Varauksen voi tehdä ALLI –tietokannan kautta, kirjastossa käydessä tai soittamalla. Kirjan saapumisesta tulee ilmoitus sähköpostiin. Varattu kirja on noudettava 7 vuorokauden kuluessa saapumisilmoituksesta.

Asiakkaan vastuu

Yhteys- ja asiakastietojen muutoksista on ilmoitettava kirjastoon. Asiakas on vastuussa kirjastokortistaan ja sillä lainatusta aineistosta. Kadotetusta kortista velotetaan 5 euroa. Kirjastokortin katoamisesta on ilmoitettava välittömästi, jolloin se kuoletetaan. Muutoin asiakas on edelleen vastuussa jonkun muun mahdollisesti hänen kortillaan lainaamasta aineistosta. Lainaaja on velvollinen huolehtimaan lainojen palauttamisesta ja niiden uusimisesta ajallaan. Aineiston hävitessä tai vahingoittuessa se on korvattava.